Oli pakko päivittää tänne. Sovimme sattumalta juuri äsken ex miehen kanssa että koitamme vielä viimeisen kerran josko asiat saataisiin toimimaan. Mies muuttaa vähäksi aikaa luokseni (emme ole aikaisemmin asuneet yhdessä) ja katsotaan miten asiat lähtevät rullaamaan. Koen että on hirvittävän vaikeaa luottaa toiseen jos on kokenut pettämistä (ei seksuaalista) toisen tasolta. Olisi niin paljon asioita joiden tulisi muuttua että tästä tulisi jotain pysyvää ja kestävää, Jumala yksin tietää miten asioiden käy. Toivon että parhaalla mahdollisella tavalla meidän molempien kannalta. Myös minun itseni tulisi muuttua paljon.

Tuntuu pahalta olla poikkeava muihin ikäisiini naisiin nähden. Tuntuu pahalta etten esimerksi osaa puhua lapsista ja jos puhun totta, niin eivät ne muiden lapset niin paljoa kiinnostakaan lukuunottamatta tietysti ihan läheisten ihmisten lapsia jotka ovat aivan eri asia. Mutta en voisi koskaan kuvitella että jaksaisin tosissani keskustella eri vaippamerkkien eroista tai muusta yhtä relevantista asiasta elämän kannalta.

Tuntuu pahalta että minua pidetään joskus kylmänä ihmisenä ja ihmisenä joka ei ole kiinnostunut parisuhteista ja perheestä, kun totuus on että viime vuosina olen alkanut haaveilemaan perheestä enenevissä määrin. Toista ihmistä ei saisi arvostella eikä kyseenalaistaa tämän elämäntyyliä tietämättä asioiden todellista laitaa. Minultakin on kyselty että etkö halua perhettä. Parisuhteessa on niin helppoa olla jos ei koskaan mieti juuri mitään ja tyytyy toisen tahtoon, mutta jos on omia ajatuksia ja tahtookin jopa elämässään saavuttaa muuta kuin peruselämää niin sittenpä sitä vasta ollaan vaikeuksissa ja kaikki ei sujukaan kuin rasvattu. Silloin miettii että onko vika itsessä vai suhteessa. Voi olla hankalaa myöntää että itsessään on vikaa. Toisaalta koen että monet miehet eivät kestä naista jolla on omia mielipiteitä ja joka toivoo miehen lailla mielekästä elämää ja uutta opittavaa, siis muutakin kuin vaippojen vaihtoa ja perusarjesta selviytymistä. Onko liika vaadittu jos toivon itselleni miestä joka voisi hypätä kanssani elämän kelkkaan? Miksei mies voisi suhtautua asioihin positiivisen avoimesti eikä nihkeästi kaikkea uutta ja erilaista kohtaan? Miksi mies on usein laiska eikä vaivaudu miettimään asioita toisen näkökantilta? Miksi mies voi sanoa että "en mä vaan pysty" kun naisella ei ole oikeutta sanoa vastaavaa?