Ottaa niin päähän. Onneksi on tämä blogi jonne voi purkautua. Taas tuli muutama päivä sitten yksi vauvauutinen työkaverille. Ja oma parisuhde tietenkin junnaa ja junnaa ja junnaa. Toisaalta, olen aloittanut uuden mielenkiintoisen harrastuksen johon uppoaa nyt jonkin verran aikaa. Lisäksi työntekoon menee enenevissä määrin taas aikaa...ihan hyvä saada asiat pois mielestä ja en olekaan obsession vallassa niin paljoa miettinyt viime päivinä näitä ihmissuhdeasioita.

Kuitenkin koska nyt olen tässä koneen äärellä, niin purkautuahan sitä piti näistä ihmissuhdeasioista. Oli ihana viikonloppu miehen kanssa ja mies asustelee vieläkin luonani. Vastoin siis periaatteitani koska en koe kovin mielekkäänä yhteenmuuttoa ennen sitoutumista toiseen ihmiseen. En sitten tiedä missä määrin tämä asia on hankaloittanut suhdettamme, sillä mies on kovin virran vietävissä ja tuntuu että hänellä ei ole omia ajatuksia siitä mikä parisuhteessa on ok ja mikä taas ei. Mies on jälkikäteen syyttänyt minua siitä että olisi halunnut suhteemme alkuaikoina muuttaa yhteen, hän ei vaan kertonut sitä silloin riittävän selkeästi. Ei suhteen molempien osapuolten ajatusten edes tarvitsisi käydä kaikkien yhteen, mutta kun olisi edes niitä arvoja ja mielipiteitä eikä ajelehtimista ja jälkikäteen asioista katkeroitumista! Näin ollen olen tehnyt toistaiseksi myönnytyksen ja suostunut asumaan miehen kanssa saman katon alla. Tosin katson että tämä ei ole yhteinen kotimme, tämä on minun kotini jossa mies asuu määrittelemättömän ajan (max. muutama kk) vieraana. Miehellä on siis oma asunto myös kuten minulla.

Olen huomannut kun ollaan paremmin tutustuttu että miehellä on ärsyttävä tapa olla poliittisesti korrekti ja ottaa kantaa mahdollisimman vähän mihinkään. Jos valitan jostain asiasta ja kysyn että miten mies on valmis joustamaan jonkun asian suhteen jos itse joustan asiassa X, niin mies vastaa siihen seuraavasti: "Parisuhteessa ei voi kiristää toista tekemään asioita, parisuhde perustuu rakkauteen." tai että "Rakkaus on ainoa mikä merkitsee." eli siis ihan lapsellista touhua jossa ei ole huomioitu sitä että molempien osapuolien tulee joustaa parisuhteen eteen. Miehestä olisi ainesta poliitikoksi. Ärsyttävää kun mies yksin sanelee mitä rakkaus on. Minusta rakkaus on ennenkaikkea käytännöntekoja (en ole kovinkaan romanttinen ihminen) ja mies taas on välillä mieheksi aika romanttinen (minun makuuni hieman liikaa) ja ajattelee että rakkaus on vain se fiilis sydämessä. No, onhan se sitäkin, mutta mielestäni se suuri rakkaus on aikuisempaa ja toisesta huoltapitävää. Ei pelkkää hauskuutta, kepeyttä tai intohimoa.

Kauheaa kun täällä haukun miestä joka kuitenkin on rakkauteni kohde, mutta toisaalta sitten taas mies on tehnyt hyvin paskamaisia tekoja minua kohtaan (pahimpia kuin yksikään mies on koskaan tehnyt) ja en ole vieläkään päässyt niistä aivan yli. Vieläkin mies kohtelee minua mielestäni ylimielisesti. Yleensä mies on herttainen, luotettava ja hyvä seuramies (ei lipevä, vaan taitava keskustelemaan), mutta parisuhteessa olen viime aikoina nähnyt vain miehen huonoja puolia. Lisäksi kärsin siitä että itse olen sellainen hyvin avoin ihminen ja mies taas on sulkeutuneempi ei näytä tunteitaan niin helposti. Keskusteluissa mies pysyy rauhallisena ja minun joskus tunteikas räyhäämiseni saa aikaan sen että mies suhtautuu minuun ylimielisesti ja antaa neuvoja miten tulisi keskustella. Itse taas olen sitä mieltä että tuo on kylmää käytöstä ja että kukin olkoon sellainen kun on ja kenenkään käytös ei ole parempaa kun toisen. On vaan sopeuduttava toisen erilaisiin tapoihin toimia jos tahtoo pysyä yhdessä ja tietenkin molempien tulee muuttua hyvinkin monissa eri asioissa. Parisuhde on jatkuvaa tasapainoilua omien mielihalujen sekä kumppanin toiveiden mukaan. Osaisinpa itsekin aina muistaa tämän asian.